Kaksituhattakaksitoista

Paljon on tapahtunut. Melkein jopa liikaa yhdelle vuodelle. Korvaamattomia kokemuksia, ihania muistoja ja toisaalta hetkiä, jotka olisin halunnut jättää väliin.

Vaihto-ohjelmaan, johon osallistuin viime vuonna, kuului saksalaisten vastavierailu meillepäin pariksi viikoksi, ja se ajoittui helmikuulle. Oli suuria suunnitelmia, jotka kariutuivat mun osalta, mutta hauskoja hetkiä riitti siitä huolimatta. Kariutuminen johtui kahden sukulaisen kuolemasta samana päivänä, toisistaan tietämättä, saman tunnin sisällä, toistensa äiti ja poika. Se tavallaan kiehtoo mua edelleen, erikoisella tavalla. Vaikka lasketteluviikonlopun sijaan päädyin hautajaisiin, rinteeseen pääsikin kyllä keväämmällä ihan kunnolla. Esimerkiksi Rukalla tuli käytyä, sinänsä merkittävää, etten mä ollut ikinä aiemmin ollut niin pohjoisessa

Kesältä mun ainoat kuvat ja parhaat muistot ovat Liettuasta ja riparilta. Muusta en edes muista paljon mitään, jos en erikseen ryhdy miettimään. Perinteisen sateisen suomalaiskesän parhaat hetket ja samalla myös säät elin poissa kotoa, siksi kesäkelit tuntuivat ihan erityisen mitättömiltä tänä vuonna. Ratsastusripari ja sen marraskuinen jatkisviikonloppu olivat kyllä aika kallis vaihtoehto kotiseurakunnan rippileirille, mutta kaiken sen arvoisia - enemmänkin. Enemmän kuin mitään koko vuodesta kaipaan niitä kymmentä ainutlaatuista heinäkuun päivää, jotka muistan ikuisesti.

Saksaankin on ikävä. Palasin sieltä paitsi arvokkaan työkokemuksen kanssa, myös muutaman uuden ystävän ja monta hauskaa muistoa rikkaampana. Lentopalloa saksalaisen poikajoukkueen kanssa, sadonkorjuumarkkinat, iltatunnit Bremenin juna-asemalla... Saatan vielä palata, omatoimisesti. Joskus. Haluaisin ainakin.

Japanista olen kirjoittanut jo usean postauksen verran, ja silti jää niin paljon sanomatta. En olisi voinut saada parempaa tilaisuutta tutustua melkein kokonaan vieraaseen kulttuuriin ihan lähietäisyydeltä. Käsitykseni ja mielikuvani maasta muovautui lähes kokonaan uusiksi, kun se mitä kuvitteli tietävänsä, vaihtuikin siihen, mitä omin silmin näki. Ei kukaan kertonut, että roskiksia saa kaupungilla kulkiessa etsiä kissojen ja koirien kanssa. Tai että ruokakaupoissa ei ole liukuhihnoja kassoilla. Puhumattakaan siitä, että aikuiset miehet pelaavat ratikassa puku päällä Nintendo-konsoleilla, ja tyypilliset japanilaisautot näyttävät siltä, että ne olisi ajettu lyttyyn molemmista päistä.

Blogin aloitin toukokuussa, ensimmäiseni ikinä, ja jo siltä ajalta huomaan kehittyyneeni muotokuvien piirtämisessä. Tunnistettavuus ja näköisyys ovat parantuneet asteittain, sen huomaa helposti kolmesta ylläolevasta naamavärkistä. Muita vertailukohteita ei vielä muutaman kuukauden ajalta ole, mutta ensi vuonna on uusien töiden vuoro, ja aika tutkia edistystä pidemmältä aikaväliltä. Tein yhteisen uudenvuodenlupauksen Uskin kanssa, ja se on opetella värittämään. Mitähän siitäkin tulee...

Hyvää uutta vuotta 2013!

Muita piirros(&maalaus)blogeja #2

Jos käy joululomalla aika pitkäksi, selatkaapa nämäkin blogit läpi. Mä en enää itse tarjoa uusia töitä nähtäväksi ennen uuden vuoden alkua. Piirrän kyllä, mutta en jaksa skannata.

Olen katsellut lempibiisieni pianocovereita netistä ja opetellut omia versioitani. Nickelbackin Lullaby (itkuvaroitus videon katsojille!) ja Mayday Paraden The Memory ovat ensimmäisenä harjoittelulistalla. Himottaisi kuvata niitä joskus nettiin, mutta saa nyt nähdä tuleeko niistä ikinä niin valmista, että päätyisivät ylipäätään videolle asti. Mutta asiaan.

MAAILMA MAALATEN

Nimestäkin päätellen kyseessä on maalaukseen painottuva blogi, silloin tällöin esillä on piirroksia ja muitakin juttuja. Jessi kertoo blogissaan kattavasti ja useiden kuvien avulla maalausten taustoista ja vaiheista.

SiniART

Tätä blogia ei ole pitkillä teksteillä pilattu! Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on toimiva esittelykanava monenlaisille piirroksille niin väreissä kuin lyijykynilläkin toteutettuna.

KYNÄNJÄLKIÄ

Tämä blogi painottuu vahvasti hevosaiheisiin, tietokoneella piirrettyihin töihin, ja poikkeukset vahvistavat sääntöä. Kaikki heppafanit siis tutustumaan, mutta piirrokset vakuuttavat varmasti muutkin!

SYNTEETTINEN SIVELLIN

Akryylimaalaukseen keskittyvä blogi, josta löytyy myös paljon mielenkiintoisia aiheeseen enemmän tai vähemmän liittyviä pohdintoja. Vaikka maalaan itse minimaalisen vähän, tätä blogia on silti kiinnostava seurata.

Pukinkontista

Mä en aio tehdä ihmeempää joululahjapostausta. Sain kyllä kaikenlaista yleispätevää ja kivaa, mutta en jaksa luetella kaikkea erikseen. Enkä rehellisesti sanoen usko, että ketään niin paljon kiinnostavat lahjat luokkaa kahvikuppeja, pyyhkeitä, lapasia, kalenteri, kännykänkuoret ja lahjakortteja. Piirustuspaperia kyllä sain, koossa A3: voisinkin opetella ottamaan kaiken irti paperin koosta, kun nykyään nyhrään aina kaiken tutuille ja turvallisille aanelosille. Lyijykynäjutut teen niille varmaan jatkossakin, koska skannerin koko ei salli sen suurempia töitä, mutta muita tekniikkoja ajattelin kokeilla isoille papereille. Yhdestä paketista löytyi vielä kaksi pakettia kyniä.

Ihan peruspaketti Derwentin lyijykyniä, kuten toivoinkin. Samoja joita käytän nykyisinkin, ja jotka ovat päässeet kulumaan vähän liikaakin. Lupaan pitää uudesta setistä parempaa huolta enkä päästä näitä ikinä tippumaan - vanhan setin 9B:tä en ikinä käyttänyt, koska sen lyijy hajosi sisältä, ja teroitin lopulta kynäparan kuoliaaksi. Tämä on Medium, vanha on Soft eli sen skaala on kolme B:tä enemmän ja H:ta vähemmän kuin uudessa setissä.

Nämä ovatkin mielenkiintoisia. Derwent Pastel Skin Tones, ja kuten nimestä ei varmastikaan kukaan arvaa: ihonsävyihin painottuva väriskaala etenkin muotokuvia varten. Kuten olen monesti aiemmin valittanutkin, en osaa värittää. Mutta haluaisin osata, joten ehkä olisi aika oikeasti tehdä asialle jotain ja alkaa treenata. Toistaiseksi vain katselen ihaillen mallikuvia paketin kannessa. Tavalliset puuvärithän löytyvät jo ennestään, Derwentiä ylläripylläri. Pastel-kynissä on joku spesiaali koostumus tai jotain muuta erikoista, mutta eivät ne kai mitään tähtitiedettä ole käyttäessä. Saatte joskus sitten nähdä, mitä onnistun näillä saamaan aikaiseksi, jos ylipäätään onnistun. :D

Oppa Lapland Style

» tusseja + pari muuta värikynää
» 35min

En lähde sen tarkemmin arvostelemaan tätä, koska tää on tämmönen, noh... Sanoin, että voisin yrittää piirtää jotain, mutta en jaksa ajatella mitään järkevää. Yritin kuitenkin, ja sain aivan loistavan (lue: typerän) idean. Se on järkevästä kaukana, kuten ennustinkin. Sitä se sairas mieli teettää. Okei, ei mulla enää siinä vaiheessa ollut kuumetta.

Mun piti postata tämä vasta jouluna, mutta tuskin kuitenkaan olisin ehtinyt, joten juhlistetaan sen sijaan joululoman alkua. Meillä ainakin loppui koulu tänään. Keskiarvo putosi melkein puolikkaalla numerolla, mutta mitäpä väliä. Se ei vaaranna mun lukioon hakemistani, ja syksyn aikana olen ollut vähän muualla kuin panostamassa opiskeluun. 170 poissaolotuntia eivät olleet multa mitään pois, päinvastoin: sain arvokkaita kokemuksia, jotka eivät enää toistu. Ehtii sitä läksyjä lukemaan vielä muutaman seuraavan vuoden aikana ihan tarpeeksi!

Loma: enemmän tai vähemmän ansaittu, mutta erittäin tervetullut. Juhlistettiin päivää naapurin kanssa katsomalla "2012" ihan näin maailmanlopun kunniaksi. Jos ei yö koidu planeettamme kohtaloksi, toivotan teille Gangnam Style -tontun myötä mukavaa joulunaikaa ja rentoa lomaa!

Tulivuori ja Tokion kadut

Olen kipeänä, enkä jaksa kuin joko möllöttää koneella tai möllöttää sängyssä. En ole varmaan kuukauteen tervettä päivää nähnytkään, ja silti olen keikkaillut luokan kanssa, käynyt viettämässä viikonlopun jatkoriparilla, ollut lentopalloturnauksessa, pikkujouluillut ja säätänyt kaikkea muuta tärkeää. Nyt se kuume sitten iski ja samalla pakkolepo. Mun on liian helppo olla välittämättä pikku nuhasta ja paahtaa vain menemään, ja sitten käy näin. Missään vaiheessa ei iskenyt paljon puhuttu syysuupumus, josta melkein koko luokka kärsi. Skippasin pahimmat loska-ajat, sillä ulkomaanreissut olivat juuri sopivasti keskellä syksyä. Kaivoin äskettäin muistikorteilta vielä muutamia onnistuneimpia kuvia Japanista. Haluan takaisin.

Hokkaidossakin oli kyllä syksy. Satoi vettä melkein päivittäin, ja lämpötila oli vähän yli kymmenen astetta. Mutta siellä oli ruska kauneimmillaan, varsinkin vuorilla. Saarella on myös paljon kuumia lähteitä, ja mekin käytiin viettämässä kylpyläviikonloppua, jollaista ei Suomessa koe. Altaiden vesi oli lähemmäs 40-asteista, ja sitä ei tarvinnut koneellisesti lämmittää, pikemminkin jäähdyttää. En tiedä, osaanko enää viihtyä suomalaisissa kylpylöissä! Kävimme myös pienellä patikkakierroksella kylpylän ympäristössä, ja maisemat olivat hienoja. Kuvassa on vähän kauempana kylpylästä sijainnut kuuma lähde, jonka toisella puolella on tulivuori, en tosin muista onko se aktiivinen. Kylpylä itse sijaitsee sammuneen tulivuoren kraaterissa.

Tokiossa olikin jo vähän kesä. Oli mukava lopettaa reissu muutamaan päivään 20 asteen auringonpaisteessa, jota olin siihen asti vasta kuolannut säätiedotuksia katsellessani. Innostuin kuvaamaan etenkin katuja - kuinka luovaa. Sain kuitenkin muutamia varsin kivoja kuvia aikaiseksi. Kävimme mm. maailman vilkkaimmassa suojatieristeyksessä kahteen otteeseen, toisella kerralla illalla. Se näytti paljon pienemmältä kuin telkkarissa, mutta silti, huh mikä ihmisvilinä. Alin kuva on tuolta toiselta vierailulta, HDR-tehosteella. Sillä on tarkoitus korjata valotuseroja, mutta liikkuvissa kohteissa tapahtuu mielenkiintoinen kummitusefekti.

Koko matkan aikana en ollut kertaakaan sairaana. Nyt olenkin ollut sitten ihan urakalla. Jospa sitä saisi aikaiseksi vaikka piirtää jotain, kun ei oikein mitään järkevää jaksaisi edes yrittää tehdä.

Saippuakuplia ja jonglöörinpalloja

» Color Change -"taikatussit"
» n. varttitunti per työ

+ Vähän erilaista piirrosta tällä kertaa, mutta toimivaa joka osa-alueella: tehokkaat värit, onnistunut tunnelma ja vieläpä ihan ihmisen näköiset hahmot.
- Jalkojen mittasuhteet mättää ja huolella. Ei ihan mun vahvinta alaa ilman mallia.

Pikaista uusien tussien kokeilua, joka onnistuikin paremmin kuin olin suunnitellut. Alun perin ideoin vain saippuakuplien puhaltajan, sitten kätteni jälkeen tyytyväisenä totesin, että tyttö kaipaa hengenheimolaista ja piirsin hänelle poikakaverin. Jonglööraamaan, en tiedä miksi, se vain tuli mieleen.

Väriä vaihtavat taikatussit löytyivät ihan sattumalta japanilaistiimarista, tavaratalon kellarikaupasta, jossa kaikki maksoi euron. Ostin neljä pakettia näitä tusseja, sillä Suomesta en ole niitä ikinä löytänyt enkä tosiaan noin halvalla tule niitä koskaan löytämäänkään. Ideana on siis se, että kun paketin värillisten tussien päälle piirtää mukana tulleella valkoisella tussilla, värisävyt muuttuvat sitä kohtaa, johon valkoista on käytetty. Kuvista huomaa, että esim. musta muuttuu punaiseksi ja violetti pinkiksi valkoisen tussin vaikutuksesta. Huippukiva efekti, jolla saa yksinkertaisiinkin juttuihin vähän potkua.

Sen lisäksi, että taikatussit ovat ihan mielettömän hauskoja, niillä on suunnatonta nostalgia-arvoa mulle. Olen viimeksi leikkinyt vastaavilla kymmenisen vuotta sitten, kun asuimme Jenkeissä. Iskä osti mulle sieltä pari pakettia väriä vaihtavia tusseja ja piirteli usein niillä mun kanssa kaikenlaista hienoa. Uskokaa tai älkää, mutta tunnistin heti, että Japanista ostamani versiot tuoksuvat tai haisevat ihan tismalleen samalle kuin ne, joilla taiteilin lapsuudessani. Se on ihmeellistä, millaisia asioita ihminen voikaan muistaa.

"Just close your eyes and sing for me."

» kynät F, 2B ja 4B
» 1h aika tarkalleen

+ Tunnistettavin julkkistyöni ikinä. Lisäksi se valmistui ihan ennätysvauhtia, ja ne silmät, jotka ovat mulle vakava ongelmakohta, jouduin uusimaan vain kahteen otteeseen. Hiuksiinkin olen tosi tyytyväinen.
- Jos tarkasti ja kriittisesti katsoo, silmät ovat vähän häiritsevän eripariset. Mutta ei sitä onneksi tajua, jos ei erikseen syynää. Hartiat ovat tosi kapeat, sen tajusin vasta skannauksen jälkeen.

Siinä lopullinen versio Adelesta, joka jo esiintyikin yhdessä postauksessa Sapporon-huoneeni kirjoituspöydällä. Olen tosi tyytyväinen, mutta mun on pakko myöntää, että tämä oli vähän tällainen vahinkotapaus. Se onnistui ihan huomaamatta paljon paremmin kuin olisin aloittaessani kuvitellut pystyväni toteuttamaan sen. Kumittamaan jouduin ennätysvähän, kun kaikki tuntui loksahtavan paikoilleen ihan sattumalta. Tai ehkä se ei ole pelkkää sattumaa, vaan jopa kehitystä.

Mulla ja ystävälläni on projektina Adelen Skyfall-biisi. Minä jamesbondittelen pianolla parhaani mukaan ja tämä ystävä, tyttö joka on uskomattomin tuntemani laulaja, antaa oman äänensä kappaleelle. Siitä tulee niin hieno, kunhan saamme sen treenattua ja hiottua valmiiksi. Adele ei ole omalla soittolistallani mikään number-one suosikkini eikä edusta ihan juuri sitä tyylilajia jota kuuntelen, mutta biisit ovat hienoja ja mukavia soittaa, ja se nainen osaa laulaa, herranjestas. Niin osaa myös meidän cover-duettomme toinen puolisko. Mun lauluäänestä ei sitten puhuta, mutta pianoa soittelen enemmän kuin mielelläni, ja sähköbassokin pääsee välillä ääneen.

Tuli muutama päivä sitten sellainen vastustamaton vimma hankkia uutta musiikkia soittolistoille pyörimään. Viimeisen viikon ajan olen rämpinyt pitkin YouTuben loputonta suota ja kaivanut työllä ja tuskalla varsinaisia aarteita esiin. Sen seurauksena päässä soi tällä hetkellä melkoinen remix uusia suosikkeja, olen ensimmäistä kertaa itkenyt musiikkivideon takia ja päädyin pyyhkimään kajareistakin pölyt ottaakseni ne käyttöön kesätauolta. Postauksen otsikko ei valitettavasti liity millään lailla Adeleen, mutta se kuvasi kaikkein parhaiten sitä fiilistä, joka ei vain hiivu pois. Laulakaa minulle, älkää ikinä lopettako. Yellowcard - Sing For Me.

Kertokaa omia suosikkejanne, vielä on tilaa uusille kivoille biiseille - ja uusien hyvännäköisten laulajien mallikuville piirtämistä ajatellen ;)

Japanilaiskissa

» lyijykynä, tussi ja kuvioteippejä
» n. 30min

+ Vähän erilainen toteutustapa vaihteeksi. Tykkään hurjasti yksityiskohdista kuten kissan silmistä ja viiksistä.
- Tassunjäljet näyttää vähän irrallisilta...

Tällaista syntyi Japanissa ollessa, päivän hiljaisina tunteina. En oikeastaan ikinä tee mitään kissoihin liittyvää, mutta satuinpa innostumaan. Olin vielä sattumoisin ostanut jotain teippejä, kuvioteipeiksi niitä kai kutsuisi ja nimeä "masking tape" ne kantavat ulkomailla. Mitä ikinä ovatkaan, niitä saa pikku rullissa ja niissä on paljon eri väri- ja kuvavaihtoehtoja, ja ne on tarkoitettu askarteluun. Se taisi olla rakkautta ensi silmäyksellä, ja päädyin hamstraamaan niitä 11 rullaa kuukauden mittaan. Tuossa siis mallia, mitä kyseisillä teipeillä voi esimerkiksi tehdä.

Ei ole edes joulukuu vielä, ja joka tuutista kuulee että minnekkäs hän aikoo jatkaa peruskoulun jälkeen. En tiedä, olen pahoillani. Lukioon, sen tiedän, olen jo päättänyt mihin niistä neljästä vaihtoehdosta. Mutta ratkon parhaillaan ongelmaa IB-linja vs. normaali lukio, kummassakin on puolensa, enkä tiedä kumpi olisi mulle parempi. Pitäisi tietää sekin, mihin aineisiin haluaa painottua, vaikka en edes tiedä mitä haluan aikuisena tehdä. Aargh.

Äiti jo puolivitsillä lupasi päästää mut Sapporoon johonkin design-yliopistoon vaikka jo ensi vuonna, mutta mä en tiedä haluanko millekään luovalle alalle. Tai siis totta kai haluan! Haluan enemmän design-alalle kuin millekään muulle, mutta on ihan eri asia, onko siinä järkeä. Haluaisin kuitenkin saada niitä töitäkin.

Koiruuksia ja kuvakertomuksia

» kynät F, 2B ja 3B
» n. 2h yhteensä

+ Ensimmäinen koirajuttu varmaan miljoonaan vuoteen minun kynästä. En ole piirtänyt niitä juuri yhtään, siksi olen aika tyytyväinen tähän, varsinkin "naamaan". (vai mikä se koiralla on virallisesti??)
- Kolmiulotteisuus ja eloisuus jäi vähän puuttumaan, koska kikkurakarva ei ollut mulle missään nimessä helppo piirtää.

Toinenkin kaveri vietti synttäreitään minun pakoillessa kotimaatani. Piirsin hänelle yhden hänen villakoiristaan. Söpöjä, mutta vaikeita piirtää. Ignooratkaa yläreunan kiekura, se on onnittelutekstin jäänne: ei ollut skannereita tai kehittyneitä kuvanmuokkausohjelmia saatavilla.

Kirjoitan tätä Tokiossa *edit: viimeistelin Helsingissä, hotellin WLAN petti*, joka on uskomaton paikka. Kahdessa päivässä ei ehdi kiertää siitä murto-osaakaan, mutta olen vaikuttunut. Hukassa ja niin vähän kotonani kuin voi olla, mutta vaikuttunut. En ikinä osaisi asua siellä, mutta menisin mielelläni uudestaan vähän pidemmäksi aikaa nähdäkseni, mistä muusta kaupungissa on kyse kuin ruuhkaisista risteyksistä, miljoonista värikkäistä valoista, pilvenpiirtäjärivistöistä ja mitä yllätyksellisimmistä pikku puodeista - niitä diorgucciarmani-ökyostoskatuja unohtamatta.

Takana on kuukausi Hokkaidon saarella. Siellä pohjoisessa, Japanin Lapissa, Sapporon kaupungissa ja vähän muuallakin. Sapporo on ihan erilainen paikka kuin Tokio, kaikessa moderniudessaankin paljon "aidommin" japanilainen, ja vaikka sielläkin on se kaksi miljoonaa ihmistä, sen kaupungin pystyy ihmismieli pitämään kasassa ja hahmottamaan. Siellä on yksi ydinkeskusta, yksi päärautatieasema, kolme linjaa metroja. Se on valtava, kun näköalatasanteelta katsoo, mutta sillä on selvät rajat, sen pystyy näkemään kerralla kokonaisuudessaan. Ei sillä, etteikö jäänyt suuri osa kaupungin salaisuuksista meiltäkin piiloon.

Kuvia saatte myöhemmin vähän lisää, mutta tässä muutamia Sapporosta. Rautatieaseman näköalatornista, jossa vasta tajusin miten isosta kaupungista on kyse. Baseball-pelistä, jossa 25 000 fania lauloi täysillä joukkueelleen trumpettiorkestereineen koko ottelun ajan, ja me ulkopuoliset länsimaalaisblondit siellä elimme mukana parhaamme mukaan. Eläintarhasta, jossa jääkarhut odottelivat Sapporon talven metrikinoksia. Matka Japaniin oli mahdollisuus, josta olen todella kiitollinen. Opin, näin ja koin niin paljon uutta.

Japanista päivää

Siinä teille pieni väläys siitä, mitä olen piirrellyt. Virallinen versio tulossa sitten myöhemmin, kun pääsen kotiin skannaamaan. Saa huudella jos tunnistatte ;) Lisäksi olen aika hyvässä vaiheessa lemmikkikilpailun palkintotyötä ja kaverin syntymäpäiväksi valmistuu hänen villakoiransa kuva. Olen ehtinyt käymään kahdessa taidemuseossa, joista toisessa oli japanilaisille ah-niin-exotique eurooppalaisia tauluja ja toisessa itse asiassa aika inspiroiva Kissat taiteessa -näyttely ja paikallisen taiteilijan töitä. Itsekin innostuin kokeilemaan kissajuttuja vähän erilaisella tekniikalla kuin yleensä, mutta siitä lisää kun saan siirrettyä kaikki kuvat koneelle. Tänään alkoi jonkinlainen Design Week, jonka tapahtumia on tarkoitus käydä katsomassa. Esitteestä en ymmärtäny mitään, mutta jotain siellä on "from people who work in the fashion, architecture and design field.".

Japani on hassu maa. Käsitykseni siitä ovat toisaalta muuttuneet, toisaalta vahvistuneet kuluneiden kahden ja puolen viikon aikana. Täällä suomalaiset ovat todella hyvässä maineessa, ja Muumithan ovat tosi in aina ja kaikkialla. Englantia ei hirveästi osata, mutta hyvin ollaan selvitty, vaikka kala-allergiani kanssa on vähän vaikeaa löytää sopivaa ruokaa. Ihmiset ovat kohteliaita ja tosi mukavia, olen muutaman paikallisen kanssa päässyt illalliskutsuilla enemmänkin juttelemaan ja Suomi-tieto on heillä yllättävän hyvin hallussa. Matti Nykänen oli tuttu juttu. Suomenkielisiä sanoja olen bongannut ympäri kaupunkia. Kampaamo nimeltä Kiitos, Suomi-kauppa nimeltä Vaasä (salmiakkia!), minä perhonen -niminen tuotemerkki ja matkalaukun design-lukkoja, joissa luki Luonnos.

Nähtävää on riittänyt. Eläintarhaa, temppeliä, ostoskeskuksia. Baseballia ja futsalia. Vielä toiset kaksi ja puoli viikkoa jäljellä. Vaikka kavereita on ikävä, olen sopeutunut ihan hyvin. Tässä vaiheessa ei enää tunnu oudolta olla täällä, päinvastoin. Puhuvat rekat, kävelijöille kumartelevat rakennustyömaalaiset ja naapurissa tenniskenttiä pesusienillä kuivaavat nuoret ovat ihan jo arkea, mutta siitä huolimatta jokin aina jaksaa yllättää melkein päivittäin.