» kynät F, 2B ja 3B
» n. 2h yhteensä
+ Ensimmäinen koirajuttu varmaan miljoonaan vuoteen minun kynästä. En ole piirtänyt niitä juuri yhtään, siksi olen aika tyytyväinen tähän, varsinkin "naamaan". (vai mikä se koiralla on virallisesti??)
- Kolmiulotteisuus ja eloisuus jäi vähän puuttumaan, koska kikkurakarva ei ollut mulle missään nimessä helppo piirtää.
Toinenkin kaveri vietti synttäreitään minun pakoillessa kotimaatani. Piirsin hänelle yhden hänen villakoiristaan. Söpöjä, mutta vaikeita piirtää. Ignooratkaa yläreunan kiekura, se on onnittelutekstin jäänne: ei ollut skannereita tai kehittyneitä kuvanmuokkausohjelmia saatavilla.
Kirjoitan tätä Tokiossa *edit: viimeistelin Helsingissä, hotellin WLAN petti*, joka on uskomaton paikka. Kahdessa päivässä ei ehdi kiertää siitä murto-osaakaan, mutta olen vaikuttunut. Hukassa ja niin vähän kotonani kuin voi olla, mutta vaikuttunut. En ikinä osaisi asua siellä, mutta menisin mielelläni uudestaan vähän pidemmäksi aikaa nähdäkseni, mistä muusta kaupungissa on kyse kuin ruuhkaisista risteyksistä, miljoonista värikkäistä valoista, pilvenpiirtäjärivistöistä ja mitä yllätyksellisimmistä pikku puodeista - niitä diorgucciarmani-ökyostoskatuja unohtamatta.
Takana on kuukausi Hokkaidon saarella. Siellä pohjoisessa, Japanin Lapissa, Sapporon kaupungissa ja vähän muuallakin. Sapporo on ihan erilainen paikka kuin Tokio, kaikessa moderniudessaankin paljon "aidommin" japanilainen, ja vaikka sielläkin on se kaksi miljoonaa ihmistä, sen kaupungin pystyy ihmismieli pitämään kasassa ja hahmottamaan. Siellä on yksi ydinkeskusta, yksi päärautatieasema, kolme linjaa metroja. Se on valtava, kun näköalatasanteelta katsoo, mutta sillä on selvät rajat, sen pystyy näkemään kerralla kokonaisuudessaan. Ei sillä, etteikö jäänyt suuri osa kaupungin salaisuuksista meiltäkin piiloon.
- Kolmiulotteisuus ja eloisuus jäi vähän puuttumaan, koska kikkurakarva ei ollut mulle missään nimessä helppo piirtää.
Toinenkin kaveri vietti synttäreitään minun pakoillessa kotimaatani. Piirsin hänelle yhden hänen villakoiristaan. Söpöjä, mutta vaikeita piirtää. Ignooratkaa yläreunan kiekura, se on onnittelutekstin jäänne: ei ollut skannereita tai kehittyneitä kuvanmuokkausohjelmia saatavilla.
Kirjoitan tätä Tokiossa *edit: viimeistelin Helsingissä, hotellin WLAN petti*, joka on uskomaton paikka. Kahdessa päivässä ei ehdi kiertää siitä murto-osaakaan, mutta olen vaikuttunut. Hukassa ja niin vähän kotonani kuin voi olla, mutta vaikuttunut. En ikinä osaisi asua siellä, mutta menisin mielelläni uudestaan vähän pidemmäksi aikaa nähdäkseni, mistä muusta kaupungissa on kyse kuin ruuhkaisista risteyksistä, miljoonista värikkäistä valoista, pilvenpiirtäjärivistöistä ja mitä yllätyksellisimmistä pikku puodeista - niitä diorgucciarmani-ökyostoskatuja unohtamatta.
Takana on kuukausi Hokkaidon saarella. Siellä pohjoisessa, Japanin Lapissa, Sapporon kaupungissa ja vähän muuallakin. Sapporo on ihan erilainen paikka kuin Tokio, kaikessa moderniudessaankin paljon "aidommin" japanilainen, ja vaikka sielläkin on se kaksi miljoonaa ihmistä, sen kaupungin pystyy ihmismieli pitämään kasassa ja hahmottamaan. Siellä on yksi ydinkeskusta, yksi päärautatieasema, kolme linjaa metroja. Se on valtava, kun näköalatasanteelta katsoo, mutta sillä on selvät rajat, sen pystyy näkemään kerralla kokonaisuudessaan. Ei sillä, etteikö jäänyt suuri osa kaupungin salaisuuksista meiltäkin piiloon.
Kuvia saatte myöhemmin vähän lisää, mutta tässä muutamia Sapporosta. Rautatieaseman näköalatornista, jossa vasta tajusin miten isosta kaupungista on kyse. Baseball-pelistä, jossa 25 000 fania lauloi täysillä joukkueelleen trumpettiorkestereineen koko ottelun ajan, ja me ulkopuoliset länsimaalaisblondit siellä elimme mukana parhaamme mukaan. Eläintarhasta, jossa jääkarhut odottelivat Sapporon talven metrikinoksia. Matka Japaniin oli mahdollisuus, josta olen todella kiitollinen. Opin, näin ja koin niin paljon uutta.
