Näytetään tekstit, joissa on tunniste hevosia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hevosia. Näytä kaikki tekstit

20. tammikuuta 2013

Pakkasauringossa


» kynät H, 2B ja pari puuväriä
» olisiko neljän illan projekti

+ Kai tässä jonkinlaista tunnelmaa on, loppujen lopuks. Tyytyväisyyden aiheita ponin harja ja häntä sekä ratsastaja. Taustakin aika jees.
- Skanneri söhräsi ja huolella, ja teki jäljestä rakeista. Tässä oli alun perin auringon lisäksi sinistä sävytystä, mutta sitä en enää kuvankäsittelyllä saanut esille. Poni ei oikein näytä aidolta, ja talojen seinissä erottuu väritysjälki liian selvästi.


Uudenvuodenlupaus, opetella värittämään. Kai sen voi tälleen kevyesti aloittaa! Kaikki se hento sininen, jota sekoittelin mukaan, hävisi skannausvaiheessa - sori. Mutta yritystä oli, ihan totta. Mulla on jotenkin ihan valtava inspiraatio piirtää kaikkea sellaista, jossa on hevosia ja lunta. Mallikuvia on ihan yli tarpeen, mutta ensin yritän tehdä kaiken keskeneräisen pois alta.

Me lähdetään hiihtolomalla oikein etelänmatkalle - autonnokka kohti Tampere cityä. Eipä tule kovin kirjaimellinen hiihtoloma, enkä ole muutenkaan vielä päässyt oikein talviurheilun makuun. No, olen mä yhden kerran ollut laskettelemassa. Jospa tilanne korjaantuisi pian, viimeistään ainakin helmikuun puolella, kun meille saapuu saksalaispoika työharjoitteluun, siitä samasta perheestä jossa minä syksyllä pidin majaa.


Tuossa vielä vertailun vuoksi täällä jo aiemmin esiintynyt luonnosvaihe.

P.S. Kokeillaanpas toimiiko tämä: Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

3. tammikuuta 2013

Puoliverinen prinssi


» kynät F, HB & 2B + pyyhekumikynä
» n. 2 tuntia

+ Aidonnäköinen pää, ja varjostuksiin oon tosi tyytyväinen! Tuli sellainen elävän oloinen, hieno ja kiiltävä hevonen, ihan kuin mallinsakin.
- Jalat on vähän ylipitkät näköjään. Rakennepoliisit löytävät varmaan muutakin huomauttamista, en ole ihan ekspertti niissä asioissa.


Okei, oikeasti olen menossa vasta Feeniksin killassa - sain tuon tuhatsivuisen ajantappajan joululahjaksi ja olenhan mä jo sivulla 66! Mutta tämä piirustus esittää ihan vain tavallista hevosta jästimaailmasta. Tai ei nyt ihan tavallista, vaan jotain hienoa kilpaoria, puoliveristä. En ollut pitkään aikaan piirtänyt hevosia luonnoksia pidemmälle, ja lopputulokseen oon tosi tyytyväinen.

Muistin tosin, miksi aina aiemmin olen aloittanut hevosten piirtämisen niiden päästä. Olisi nytkin pitänyt, oli nimittäin helkkarin vaikea saada päästä ja kaulasta oikean kokoiset, kun muu on valmista. Ja kun pää oli kiva, piti korjata vähän selkää, sitten olikin jalat väärässä kohtaa ja niin edelleen... Ääriviivavaihe oli vaikein, sillä värittely onnistuikin sitten yllättävän helposti.

Mulla olikin tänään ensimmäinen päivä koulua joulu(=sairas-)loman jälkeen. Uusi, remontoitu ruokala on avattu, ja se on hieno. Mulle riittää tosin totuteltavaa selkänojallisiin (!!!) penkkeihin ja siihen, etten mahdu istumaan jalat ristissä.

Kaverit puolestaan totuttelevat punaiseksi värjättyyn sydämenkuvaan mun sivusiilissä. Pääsin jopa kampaajani valokuvagalleriaan, kun tuli valmista, oli sen verran harvinaista ja hankalaakin hommaa kuulemma. Mutta mä tykkään ja kovasti! Lupasin keksiä ensi kerraksi jotain vielä vaikeampaa, ideoita? ;D

2. tammikuuta 2013

Keskeneräisiä


Vaihteeksi vähän luonnosvaiheita. Vasemmanpuoleinen on kesän lemmikkikilpailun voittajalle valmistumassa, ja se on muuten aika hyvällä mallilla, mutta haalarin värittäminen onnistuu vain vähän kerrallaan. Hidasta, mutta piirrän omilla ehdoillani. Jos mua ei huvita tehdä jotain, en tee, koska silloin ei ainakaan tule hyvää jälkeä. Mutta kyllä tuo tuosta vielä valmiiksi tulee!

Oikealla sitten mun joululomalla palanneen heppakipinän tulosta. Olen saanut luonnosteltua sen ja aloittanut lopullisten ääriviivojen vahvistamisen hevosen etuosasta. Siitä ei pitäisi tulla kokonaan lyijykynätyö, vaan aion aloittaa uudenvuodenlupauksen toteutusta ihan varovaisesti sävyttämällä kuvaa vähän sinisellä. Kimo hevonen pakkaslumessa.

Täällä on plussakeli ja linnut laulaa. En tykkää, tuntuu keväältä. Ja mun mielestä kevät on kamalinta aikaa vuodesta, varsinkin se, kun lumi alkaa vähitellen muuttua pehmeäksi mömmöksi ja mittarit ei enää pysy miinuksella, ja silti on harmaa taivas. Mieluummin -20 astetta kiitos, ja kyllä, olen tosissani. Jos mä saisin päättää, olisi pakkasta koko talvi, ja kaikki lumi häviäisi sitten kerralla joku päivä, haihtuisi naps vain pois.

28. joulukuuta 2012

Kaksituhattakaksitoista


Paljon on tapahtunut. Melkein jopa liikaa yhdelle vuodelle. Korvaamattomia kokemuksia, ihania muistoja ja toisaalta hetkiä, jotka olisin halunnut jättää väliin.

Vaihto-ohjelmaan, johon osallistuin viime vuonna, kuului saksalaisten vastavierailu meillepäin pariksi viikoksi, ja se ajoittui helmikuulle. Oli suuria suunnitelmia, jotka kariutuivat mun osalta, mutta hauskoja hetkiä riitti siitä huolimatta. Kariutuminen johtui kahden sukulaisen kuolemasta samana päivänä, toisistaan tietämättä, saman tunnin sisällä, toistensa äiti ja poika. Se tavallaan kiehtoo mua edelleen, erikoisella tavalla. Vaikka lasketteluviikonlopun sijaan päädyin hautajaisiin, rinteeseen pääsikin kyllä keväämmällä ihan kunnolla. Esimerkiksi Rukalla tuli käytyä, sinänsä merkittävää, etten mä ollut ikinä aiemmin ollut niin pohjoisessa


Kesältä mun ainoat kuvat ja parhaat muistot ovat Liettuasta ja riparilta. Muusta en edes muista paljon mitään, jos en erikseen ryhdy miettimään. Perinteisen sateisen suomalaiskesän parhaat hetket ja samalla myös säät elin poissa kotoa, siksi kesäkelit tuntuivat ihan erityisen mitättömiltä tänä vuonna. Ratsastusripari ja sen marraskuinen jatkisviikonloppu olivat kyllä aika kallis vaihtoehto kotiseurakunnan rippileirille, mutta kaiken sen arvoisia - enemmänkin. Enemmän kuin mitään koko vuodesta kaipaan niitä kymmentä ainutlaatuista heinäkuun päivää, jotka muistan ikuisesti.


Saksaankin on ikävä. Palasin sieltä paitsi arvokkaan työkokemuksen kanssa, myös muutaman uuden ystävän ja monta hauskaa muistoa rikkaampana. Lentopalloa saksalaisen poikajoukkueen kanssa, sadonkorjuumarkkinat, iltatunnit Bremenin juna-asemalla... Saatan vielä palata, omatoimisesti. Joskus. Haluaisin ainakin.


Japanista olen kirjoittanut jo usean postauksen verran, ja silti jää niin paljon sanomatta. En olisi voinut saada parempaa tilaisuutta tutustua melkein kokonaan vieraaseen kulttuuriin ihan lähietäisyydeltä. Käsitykseni ja mielikuvani maasta muovautui lähes kokonaan uusiksi, kun se mitä kuvitteli tietävänsä, vaihtuikin siihen, mitä omin silmin näki. Ei kukaan kertonut, että roskiksia saa kaupungilla kulkiessa etsiä kissojen ja koirien kanssa. Tai että ruokakaupoissa ei ole liukuhihnoja kassoilla. Puhumattakaan siitä, että aikuiset miehet pelaavat ratikassa puku päällä Nintendo-konsoleilla, ja tyypilliset japanilaisautot näyttävät siltä, että ne olisi ajettu lyttyyn molemmista päistä.


Blogin aloitin toukokuussa, ensimmäiseni ikinä, ja jo siltä ajalta huomaan kehittyyneeni muotokuvien piirtämisessä. Tunnistettavuus ja näköisyys ovat parantuneet asteittain, sen huomaa helposti kolmesta ylläolevasta naamavärkistä. Muita vertailukohteita ei vielä muutaman kuukauden ajalta ole, mutta ensi vuonna on uusien töiden vuoro, ja aika tutkia edistystä pidemmältä aikaväliltä. Tein yhteisen uudenvuodenlupauksen Uskin kanssa, ja se on opetella värittämään. Mitähän siitäkin tulee...

Hyvää uutta vuotta 2013!

23. syyskuuta 2012

Terkkuja talliorjalta!

Sisältää hevosaiheista tekstiä. Sinua on varoitettu.

Piirtämään en ole ehtinyt, mutta matkajuttuja halusin päästä päivittämään. Reissu on sujunut tähän mennessä loistavasti, jos ei lasketa lukuun sitä, että korvani meinasivat räjähtää lentokoneessa, ja olen voittanut isäntäperheen pojat FIFA12:ssa vain kerran :D Takana on suurin koskaan näkemäni ilotulitus, illanviettoa Bremenissä, suomen ja saksan tärkeimpien (köh) sanojen opettelua puolin ja toisin sekä kaksi päivää tallitöitä.

Työskentelen joka päivä, lukuun ottamatta lauantaita, klo 8-13. Tehtäviini kuuluu lähinnä tallin siivoaminen - talli tosin on puhtain koskaan näkemäni - ja hevosten talutus laitumelle ja takaisin. Lisäksi on vaihtelevasti muunlaista puuhaa, esimerkiksi tänään olin säätämässä erään operoitavan hevosen nukutusaineen annostelua eläinlääkärin apuna. Vaikka suurin osa työstä koostuu siitä siivoamisesta, minulle riittää palkinnoksi jo se, kun pääsen taluttamaan hevosia pitkin kauniita peltomaisemia aamuauringossa. Puhumattakaan siitä, kun minut tänään päästettiin satulaan asti...

Tämänpäiväinen ratsastus voi tosin jäädä ainoakseni täällä, sillä varsinkin alkuviikko on kuulemma täynnä työtä. Se ei haittaa, sillä meillä on pitkät, vapaat iltapäivät ja illat rentoutua ja viettää aikaa uusien kavereiden kanssa. Uutta viikkoa innolla odotellen!

11. syyskuuta 2012

Poniluonnos & matkakartoitusta


Mun ei alun perin edes pitänyt postata tätä vielä. Kuitenkin, kun tajusin sen olevan keskeneräisyyksistäni ainoa ajankohtainen, päätin vaihteeksi esitellä miltä näyttävät luonnokset minun pöytälaatikossani. Luonnostelen työt yleensä lyijytäytekynällä, sen jälkeen hahmottelen ääriviivat kuntoon tavallisilla kynillä paremmiksi ja lopuksi värittelen ja varjostan.

Ja miksi tuo kuva on ajankohtainen? Asiahan on niin, että blogi jää pienelle hiljaiselolle ainakin piirrosten osalta. 20.9. lähden ulkomaille: koulu järjesti muutamalle onnekkaalle ysiluokkalaiselle TET-paikan Saksasta. Minä olen yksi heistä, ja lähden nyt suorittamaan työharjoitteluani saksalaiselle heppatallille. Helmikuussa meille tulee sitten eräs saksalaispoika vastavierailulle, niin ikään työharjoitteluun - tuskin tallitöihin kuitenkaan!

Kun palaan, olen pari päivää Suomessa, minkä jälkeen otamme perheen kanssa suunnan kohti Japania. Siellä kuluukin viisi viikkoa, ja kotiin tulemme isänpäivän tienoilla. Mä en ole ikinä käynyt Japanissa, joten odotan innolla myös tätä matkaa - vuorokauden matkustusta lukuun ottamatta... Siitä kuitenkin lisää vasta myöhemmin.

26. toukokuuta 2012

Arkistoista: Kiitolaukkaa, 2011


» kynät F-6B
» useamman päivän aikana tehty

+ Onnistuneet varjostukset! Aikaa niihin kului ja paljon, mutta tulos on sen mukainen. Myös etujalkojen asentoihin olen tyytyväinen.
- Ratsastaja näyttää pölkyltä ja sillä on rumat silmät. Vasen takakavio on luonnottoman näköinen. Muistan hyvin, miten tappelin sen kanssa viime vuonna. Olen toisinaan hirveän huono piirtämään kavioita.


Vanhempi piirros, viimekesäistä. Vaikka tausta puuttuu, ajattelen ratsukon välittömästi hiekkatielle peltojen keskelle laukkaamaan. Tässä on tosiaan se kahdeksan erilaisen lyijykynän skaala esillä!

16. toukokuuta 2012

Lumilautaratsastusta


» kynät HB & 3B
» 3 päivän sisällä piirretty

+ Onnistuneimpia kuviani pitkään aikaan. Olen tyytyväinen poniin, tyttöjen ilmeisiin, taustaan ja pöllyävään lumeen.
- Varjostukset jäivät aika olemattomiksi. Jos joku sillä silmällä katsoo, näyttää että lautailijan liina olisi kuolaimessa kiinni.

Toukokuu. Ja mitä minä piirrän? Hiihto-, tai oikeammin lumilautaratsastusta. Nähdessäni mallikuvan iski välitön "ton mä piirrän" -fiilis, sen verran vauhdikasta meininkiä oli. Toivottavasti se välittyy eteenpäin piirroksestakin. En ole ikinä hiihtoratsastanut enkä lumilautaillut, mutta hurjastellut kyllä samaan tyyliin lumilauta jalkojeni alla, köydessä roikkuen ja kavereiden vetämänä. Ei ollut helppoa!