20. maaliskuuta 2013

Japanikollaasi


» kuviksen tuplatunnin aikana syntynyt
» kaikkea sälää mitä kuvisluokasta löytyykään + omia matkamuistoja ja valokuvia

+ Kollaaseja oli tosi kiva tehdä, ja tähän löytyi vaikka mitä ideoita. Onnistui mielestäni erittäin hyvin, vaikka skannattuna laatu jää vähän heikoksi.
- Lipun päälle liisteröimäni servetinpala muuttui kuivuessaan paljon peittävämmäksi kuin olisin halunnut, mutta muuten kaikki meni ihan nappiin.


Pitkästä aikaa täällä taas. Tämä kollaasi on kuviksen lyhyen valinnaisen aikaansaannoksiani; musiikkiluokilla lyhyt valinnainen on ysillä. Näpersin origamilinnunkin ihan ite! Kuvan karttahan tosiaan esittää murto-osaa Tokion paikallisjunalinjoista. Metrokartat on sitten vielä erikseen... Neljä muuta pienempääkin kollaasia sain askarreltua, mutta niiden vuoro on myöhemmin. En ole tammikuun jälkeen saanut aikaiseksi oikeastaan piirtää juuri mitään, mutta paljon kaikkea muuta häppeninkiä on ollut. Saksalaisia vieraita, lomamatkaa Tampereelle ja Vuokattiin, koulun konserttiin treenailua. Niin, ja synttäreitäkin vietin helmikuun puolella. Kuusitoista täynnä. Pelottaa.

Voisin yrittää terästäytyä tässä kevään aikana vähän. Mulla on hirveät kasat kivoja mallikuvia, joita aion piirtää, mutta kynään tarttumisen sijaan eksyn vaan etsimään lisää kuvia jonoon. Ehkä se inspiraatio tästä palailee.