Siinä teille pieni väläys siitä, mitä olen piirrellyt. Virallinen versio tulossa sitten myöhemmin, kun pääsen kotiin skannaamaan. Saa huudella jos tunnistatte ;) Lisäksi olen aika hyvässä vaiheessa lemmikkikilpailun palkintotyötä ja kaverin syntymäpäiväksi valmistuu hänen villakoiransa kuva. Olen ehtinyt käymään kahdessa taidemuseossa, joista toisessa oli japanilaisille ah-niin-exotique eurooppalaisia tauluja ja toisessa itse asiassa aika inspiroiva Kissat taiteessa -näyttely ja paikallisen taiteilijan töitä. Itsekin innostuin kokeilemaan kissajuttuja vähän erilaisella tekniikalla kuin yleensä, mutta siitä lisää kun saan siirrettyä kaikki kuvat koneelle. Tänään alkoi jonkinlainen Design Week, jonka tapahtumia on tarkoitus käydä katsomassa. Esitteestä en ymmärtäny mitään, mutta jotain siellä on "from people who work in the fashion, architecture and design field.".
Japani on hassu maa. Käsitykseni siitä ovat toisaalta muuttuneet, toisaalta vahvistuneet kuluneiden kahden ja puolen viikon aikana. Täällä suomalaiset ovat todella hyvässä maineessa, ja Muumithan ovat tosi in aina ja kaikkialla. Englantia ei hirveästi osata, mutta hyvin ollaan selvitty, vaikka kala-allergiani kanssa on vähän vaikeaa löytää sopivaa ruokaa. Ihmiset ovat kohteliaita ja tosi mukavia, olen muutaman paikallisen kanssa päässyt illalliskutsuilla enemmänkin juttelemaan ja Suomi-tieto on heillä yllättävän hyvin hallussa. Matti Nykänen oli tuttu juttu. Suomenkielisiä sanoja olen bongannut ympäri kaupunkia. Kampaamo nimeltä Kiitos, Suomi-kauppa nimeltä Vaasä (salmiakkia!), minä perhonen -niminen tuotemerkki ja matkalaukun design-lukkoja, joissa luki Luonnos.
Nähtävää on riittänyt. Eläintarhaa, temppeliä, ostoskeskuksia. Baseballia ja futsalia. Vielä toiset kaksi ja puoli viikkoa jäljellä. Vaikka kavereita on ikävä, olen sopeutunut ihan hyvin. Tässä vaiheessa ei enää tunnu oudolta olla täällä, päinvastoin. Puhuvat rekat, kävelijöille kumartelevat rakennustyömaalaiset ja naapurissa tenniskenttiä pesusienillä kuivaavat nuoret ovat ihan jo arkea, mutta siitä huolimatta jokin aina jaksaa yllättää melkein päivittäin.