Tällä kertaa päätin postata muista tutustumisen arvoisista taideblogeista, joita luen, sillä skanneri kiukuttelee edelleen eikä mulla ole edes mitään askarteluja esitellä. Lemmikkikuvakilpailun osallistumisaika on umpeutunut, joten viimeisteltyäni pari keskeneräistä työtä pääsen voittajakuvan kimppuun - kunhan saan ensin päätettyä, mikä ihanista kuvista on kaikkein ihanin! Sitä odotellessa käykää ihastelemassa omia suosikkiblogejani:
Vuonna 2010 perustettu blogi, josta löytyy piirroksia ja muita eri tekniikoilla toteutettuja töitä, useimmiten ihmisaiheilla. Blogin takana on tuottoisa ja monipuolinen piirtäjä ja uusia töitä pääsee ihailemaan usein.
Nimi kertoo kaiken oleellisen: piirrosblogi, jonka sekaan on ripoteltu satunnaisia postauksia muista aiheista. Vuosi sitten aloitetusta blogista olen poiminut myös vinkkejä omaan piirtämiseen, ja viime vuoden puolella toteutettu 30 päivän piirroshaaste ihastutti.
Vaikka tämä blogi ei pyöri pelkän piirtämisen ja maalaamisen ympärillä, taide on vahva osa sitä. Piirrostöiden lisäksi blogin kaksi kirjoittajaa postaavat askartelusta ja muista kädentaidoista sekä elämästä ja unelmista yleensä.

oot nii huikeen hyvä piirtäjä <:
VastaaPoistahttp://ttomorrowisjustamystery.blogspot.fi/
Kiitos! :) Oletan kuitenkin että huomasit, että tässä postauksessa yksikään kuvista ei ole minun piirtämäni.
Poistavau, minkälaisia kuvia, selasin sun blogis läpi ja oot ihan mielettömän taitava! (:
VastaaPoistaVoii kiitos kovasti tästä!! Sinunkin blogi on tosi kiva! :)
VastaaPoistaKiitos ja eipä kestä, olet mainintasi ansainnut :)
Poistatosi erilainen blogi, mutta kylläkin tosi hieno!
VastaaPoistakiva että tykkäät!
PoistaOot iha himo hyvä piirtää ja mä en koskaan oo nähny tämmösii piirros blogia :o
VastaaPoistaKiitos kommentista + siinäpä sinulle sitten kolme lisää :D
PoistaHassua, oon seuraillu sun blogia silloin tällöin aika kauan paljon ennen, ku tutustuttiin leirillä, ja nyt vasta tajusin, kenen blogi tää oikein on! :D
VastaaPoistaOn kyllä ikävä Alavudelle! :(
- Venla
Aijaa, hassu juttu tosiaan :D
PoistaIkävä on, mutta onneksi on jatkis! <3
Ompas kiva blogi, tykkään bannerista ja tää on niin kivan erilainen :D
VastaaPoistaHieno blogi ! Tykkään erityisesti bannerista:) Tästä postauksesta irtoo varmaan hyviä lukuvinkkejä, kunhan kerkiän nuo selata. Kiitos niistä!
VastaaPoistaKiitos! Toivottavasti linkkien takaa löytyi mieleistä lukemista ;)
PoistaIhana et viitit mainostaa muidenkin blogeja! Tosi kivoja noi oli c:
VastaaPoistaKiva että löytyi mukavaa lukemista :) Yritän nostaa samalla esille taideblogeja ylipäätään, kun esittelen myös omia suosikkeja, jotka mielestäni ansaitsevat enemmän huomiota. Pieni mutta sitkeä ryhmänsä kaiken lifestyletulvan keskellä :D
PoistaOot vaan nii hullun hyvä piirtään, ettei mitään rajaa! :--)
VastaaPoistahttp://two-hundred.blogspot.fi/
Kiitos! Niiden omien rajojen kanssa on kyllä tullut tuskailtua piirtäessä useaan otteeseen, se vain ei blogissa välttämättä tule ilmi. :D
PoistaHuippublogi, aloin ehdottomasti lukijaksi! Upeita töitä sulla, etenkin kun olet noin nuori O.o Tässä on minun vasta-aloittanut taideblogi, jos kiinnostaa: http://synteettinensivellin.blogspot.fi/
VastaaPoistaKiitos kovasti, ihana kuulla että pidit :) Käyn ehdottomasti tsekkaamassa oman blogisi (:
Poistauskomattoman hyviä piirrustuksia!:o vau(:
VastaaPoistaAivan älymakeita nää sun piirustukset! WOW! Kivoja ideoita kerroit mulle. Tuota piirtämistä mä en varmasti koita tai lukijat vois järkyttyä, sillä oon niin sysihuono siinä. Varmasti toi haavepostaus tulee aika pikapikaa ;)
VastaaPoistaKiitos! Kiva kuulla että ideat auttoi :)
Poista