18. syyskuuta 2012

Dr. House


» 3 iltaa
» kynät HB, F, 2B

+ Tunnistettavuudessa selkeää edistystä. Olen erittäin tyytyväinen kasvoihin ja työhön kokonaisuutena.
- Silti en saanut vangittua silmiin sitä Housemaista katsetta... Kirjaimistakaan en saanut ihan tasaisia. Mutta pikkuvikoja :)


Nopeasti ja tehokkaasti piirretty työ. Missaan kaverini synttärit, koska lähden reissuun, ja päätin muistaa häntä lempisarjansa tähdellä. Tämä mies muuttaa siis huomenna toiselle puolelle kaupunkia, huu. Olen tyytyväinen, vaikka silmistä jäikin puuttumaan "se jokin". Hahmon kyllä tunnistaa mielestäni aika hyvin, ainakin näin sarjaa seuraamattoman silmin.

Ylihuomenna lähtö. Sain jo melkein kaiken pakattua, ja matkalaukkuun jäi varaa vielä puolitoista kiloa, käsimatkatavaraan yli kahdeksan. Olen aika ylpeä: otetaan huomioon, että mulla on mukana tallikamat, sis. metallikärkiset jalkaan laitettavat koon 42 kanootit. Mahtuupahan paljon nallekarkkeja mukaan paluumatkalla!

11. syyskuuta 2012

Poniluonnos & matkakartoitusta


Mun ei alun perin edes pitänyt postata tätä vielä. Kuitenkin, kun tajusin sen olevan keskeneräisyyksistäni ainoa ajankohtainen, päätin vaihteeksi esitellä miltä näyttävät luonnokset minun pöytälaatikossani. Luonnostelen työt yleensä lyijytäytekynällä, sen jälkeen hahmottelen ääriviivat kuntoon tavallisilla kynillä paremmiksi ja lopuksi värittelen ja varjostan.

Ja miksi tuo kuva on ajankohtainen? Asiahan on niin, että blogi jää pienelle hiljaiselolle ainakin piirrosten osalta. 20.9. lähden ulkomaille: koulu järjesti muutamalle onnekkaalle ysiluokkalaiselle TET-paikan Saksasta. Minä olen yksi heistä, ja lähden nyt suorittamaan työharjoitteluani saksalaiselle heppatallille. Helmikuussa meille tulee sitten eräs saksalaispoika vastavierailulle, niin ikään työharjoitteluun - tuskin tallitöihin kuitenkaan!

Kun palaan, olen pari päivää Suomessa, minkä jälkeen otamme perheen kanssa suunnan kohti Japania. Siellä kuluukin viisi viikkoa, ja kotiin tulemme isänpäivän tienoilla. Mä en ole ikinä käynyt Japanissa, joten odotan innolla myös tätä matkaa - vuorokauden matkustusta lukuun ottamatta... Siitä kuitenkin lisää vasta myöhemmin.

5. syyskuuta 2012

Adam Lambert


» ikuisuusprojekti koko kesältä
» kynät HB, F, 2B ja 6-8B

+ Kokonaisuudessaan aika hyvin onnistunut. Vaatteiden valoihin ja varjoihin olen tyytyväinen, ja kasvoistakin ihan tunnistettavissa.
- En kuitenkaan saanut silmiä ihan just oikean näköisiksi ja oikeille kohdille. Hiustyylikin on vähän vanhentunut nykytilanteeseen verraten, sekin vaikeuttaa tunnistamista.


Kuten erittäin luovasta otsikoinnista (ja toivottavasti myös itse piirroksesta) voi päätellä, että Adam Lamberthan se siinä. Ette arvaakaan montako kertaa jouduin piirtämään milloin silmät, milloin nenän uudelle paikalle, enkä siltikään ole niihin silmiin tyytyväinen. Naaman molemmat puoliskot ovat ihan näköisiä silloin, kun toisen puolikkaan peittää, mutta niiden yhteistyö ei ole niin hyvää kuin tahtoisin.

Mulla on siis vaikeuksia saada piirtämiäni ihmisiä näyttämään itseltään, ja sitä onkin tarkoitus harjoitella. Otan mielelläni vastaan toiveita (julkisuuden) henkilöistä, joita te haluaisitte nähdä piirrettyinä :) Yhtä työläitä piirroksia kuin tämä tuskin ryhdyn tekemään, mutta kasvoja sen verran, että saan niistä vaikka kollaasin johonkin postaukseen, ehkäpä arvausleikin kera.

24. elokuuta 2012

Kesätunnelmissa & voittajan julistus


» piirros n. 1h, väritys pari iltaa
» lyijykynät HB & 4B + puuvärit (sävyjä muokattu skannauksen jäljiltä)

+ Tunnelmasta tykkään ehdottomasti! Kesäilta, maalaismaisema ja rakkaus - mikä olisikaan kliseisemmän ihanaa? Pellosta tuli aika kivan näköinen ja tyttöönkin olen tyytyväinen.
- En vaan osaa värittää realistisen näköisesti. En vaan osaa.


Kun sateisena heinäkuun päivänä etsii inspiraatiota, mikä muu kolahtaisikaan paremmin kuin kesäinen lämmin maalaismaisema. Hetki, jollaisia kesästä jäi puuttumaan liian monta. Siinä sitä sitten piirtelee ja toivoo, että kuva heräisi paperilta eloon. Kävin koko kesänä kolmesti rannalla ja neljästi mökillä, yleensä en edes jaksa laskea niitä kertoja. Kaverin kanssa meidän piti rakentaa vesiliukumäki. Ja nyt onkin jo syksy.

• Lemmikkikuvakilpailuun saatiin mukavasti osallistujia sekä paljon hienoja kuvia, joten voittajan valitseminen oli vaikeaa. Lopulta päädyin kuitenkin Viivin lähettämään kuvaan, josta alan tehdä piirrosversiota. Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osanottajille! Tulevaisuudessa järjestän varmasti lisää erilaisia kilpailuja.

Ihanaa, Leijonat, ihanaa


» ikuisuusprojekti keväältä
» kynät F-3B

+ Yksityiskohdat onnistuivat. Taustalla oleva jääkin näyttää sopivan kuluneelta nyt skannattuna. Pelaajat ovat tunnistettavissa...
- ...lukuunottamatta Granlundia. En muutenkaan saanut aikaan ihan niin aidon näköisiä kasvoja kuin olisin halunnut. Nyt huomasin vieläpä unohtaneeni Filppulan visiirin.


Toivottu ja kauan odotettu piirros Leijonista, olkaapa hyvät! Inspiraatio syntyi toukokuussa, ja aloittelin jo silloin, mutta kokonaisuus valmistui vasta heinäkuussa. Taisi olla välierävoiton jälkeisiä fiiliksiä, kun innostuin tätä piirtämään. Ei tullut MM-mitalia, mutta ensi vuonna uutta yritystä. Ja onhan tässä Europelit ja kohta SM-liigakin seurattavana!

Kuinkahan monta kertaa kumitin ja piirsin uusiksi etenkin Filppulaa, mutta nyt työ on lopulta sitä visiiriä vaille valmis.

19. elokuuta 2012

Picture perfect


Jee. Nyt löytyy tosiaan kunnollinen kamera. Sony NEX-5N on mallin nimi ja tyypiltään mikrojärjestelmäkamera = pokkarikokoinen runko plus hillitön objektiivi. Koko on kuitenkin se suurin syy miksi päädyin tähän malliin. Ulkonäöltään aika veikeä kamera menee takintaskuun, jos siihen ostaa pienimmän saatavilla olevan objektiivin. Toisaalta siihen löytyy omia zoomiputkia, ja erikseen hankittavan välikappaleen avulla siihen saa kytkettyä minkä tahansa valmistajan mitä tahansa objektiiveja. Ne eivät kuitenkaan ole ihan ajankohtaisia minulle, sellainen Sonyn oma zoom-objektiivi todennäköisesti päätyy ihan ensin hankintalistaan. Eroa normaaliin järkkäriinhän on koon lisäksi se, että ei tarvitse kuvata naama kamerassa kiinni, vaikka tähänkin saa erillisen etsimen jos haluaa. Ja kosketusnäytön avulla tarkentaminen on ihanan helppoa!

Tässä kamerassa on yhtä hyvä, ellei parempikin kuvanlaatu kuin harrastajatason peilijärkkäreissä, ja se on muutenkin käyttöominaisuuksiltaan niihin täysin verrattavissa. Loppu riippuukin kuvaajan taidoista. Saa nähdä päätyykö valokuvia silloin tällöin ihan blogiinkin asti, kunhan opin kunnolla käyttämään tuota vempelettä :D Mitä mieltä olisitte siitä, puolesta vai vastaan?

5. elokuuta 2012

Muita piirrosblogeja

Tällä kertaa päätin postata muista tutustumisen arvoisista taideblogeista, joita luen, sillä skanneri kiukuttelee edelleen eikä mulla ole edes mitään askarteluja esitellä. Lemmikkikuvakilpailun osallistumisaika on umpeutunut, joten viimeisteltyäni pari keskeneräistä työtä pääsen voittajakuvan kimppuun - kunhan saan ensin päätettyä, mikä ihanista kuvista on kaikkein ihanin! Sitä odotellessa käykää ihastelemassa omia suosikkiblogejani:


Vuonna 2010 perustettu blogi, josta löytyy piirroksia ja muita eri tekniikoilla toteutettuja töitä, useimmiten ihmisaiheilla. Blogin takana on tuottoisa ja monipuolinen piirtäjä ja uusia töitä pääsee ihailemaan usein.


Nimi kertoo kaiken oleellisen: piirrosblogi, jonka sekaan on ripoteltu satunnaisia postauksia muista aiheista. Vuosi sitten aloitetusta blogista olen poiminut myös vinkkejä omaan piirtämiseen, ja viime vuoden puolella toteutettu 30 päivän piirroshaaste ihastutti.


Vaikka tämä blogi ei pyöri pelkän piirtämisen ja maalaamisen ympärillä, taide on vahva osa sitä. Piirrostöiden lisäksi blogin kaksi kirjoittajaa postaavat askartelusta ja muista kädentaidoista sekä elämästä ja unelmista yleensä.

29. heinäkuuta 2012

Arkistoista: Ruusuilla tanssimista, 2010


» 3 kerrosta kartonkia ja koulun väriliidut
» 2 kuviksentuntia

+ Musta oli toimiva valinta kukan väriksi, muutenkin vahva värimaailma. Ruusu on ilman mallia piirretty ja leikattu, ja aika onnistuneesti...
- ...vaikka kukasta tulikin suhteettoman iso varteen nähden.


Skannaamaan ei pääse, joten vanhaa koulutyötä tähän väliin. Kutosluokan kuvista, piti tehdä ruudukko väriliiduilla ja leikata haluamansa värinen ja mallinen kukka päälle. Minulla oli ainut musta ja ainut ruusu, ja vaikka itse sanonkin, valinta oli toimiva. Kuva sopii muutenkin tilanteeseen, sillä kotona ollaan kirjaimellisesti ruusuisissa tunnelmissa eilisten rippijuhlieni jäljiltä. 370€ lahjarahaa plus kesäkuussa tienatut lapsenvahtirahat ja vanhempien lupaama sponsorointi - eiköhän sillä irtoa aika sopivan hyvä uusi kamera :)

14. heinäkuuta 2012

Rippipäivänä


» kartonkia ja paperia, tussia ja puuvärejä
» 15 minuuttia

+ Tyylikäs tuli! Montaa erilaista jälkeä, taustapaperi sopii hyvin muuhun korttiin. Teksti on ihan onnistunut.
- Ruoho näyttää enemmän aallokolta kuin kukkaisniityltä.

Rippikortti ystävälle, joka konfirmoidaan huomenna. Alin kerros valkoista kartonkia, päällä koristepaperia, sen päällä piirrustuspaperia, jonka päälle on kiinnitetty niin ikään piirustuspaperista tehty nurmikko ja risti jouluaskartelukartongista.

Oma konfirmaationi oli eilen. Ratsastusripari oli yksi elämäni parhaita kokemuksia. Kymmenen päivää hevosten ja ihanien uusien ystävien kanssa eivät voi muuta kuin onnistua! Riparitunnit olivat yllättävän rentoja ja mukavia, ja kaikenlainen yhdessäolo oli mahtavaa. "Jeesustelun" sijaan keskustelimme elämän tärkeistä arvoista ja lähimmäisten auttamisesta, enkä osaa nimetä ainuttakaan tylsää hetkeä. Opin paljon uutta itsestäni ja elämästäni - esimerkiksi sen, että Jumala on armollinen, mutta ratsastuksenopettaja ei, eikä Pyhä Henki ratsasta poniasi esteen yli puolestasi! :D

The Versatile Blogger Award

Minut on haastettu, kiitos siitä Murre ja Kynänjälkiä-blogi. Kaikkia haasteita en ota vastaan, mutta koska tässä minulla on lähes kokonaan vapaat kädet sen suhteen mitä kerron, ja voin toteuttaa sen haahuilematta liian kauas blogin keskeisimmästä aiheesta. Ironista kyllä, tämä haaste on samalla palkinto monipuoliselle bloggaajalle. Tavallaan blogini on monipuolinen, mutta sanan piirrosblogi asettamilla rajoilla.



1. Nominate 15 fellow bloggers.
2. Inform the bloggers of their nominations.
3. Share 7 random facts about yourself.
4. Thank the blogger who nominated you.
5. Add the Versatile Blogger Award picture to your blog post.

Koska olen nirso seuraamaan blogeja, alitan riman ja haastan vain muutaman. Jos on vielä joku muu, joka haluaa haasteen ottaa vastaan, ilmoittaudu kommenteissa niin lisään sinut listaan.
1. Art, Life and Other Stuff
2. Everyday I'm Shufflin
3. My Sketching And Stuff
4. Tonnikalaa kastikkeessa
5. After Effect

Sitten faktoihin.

#01 Inhoan kuviksessa esim. maalaamista ja veistämistä, ylipäätään kaikkea, missä joutuu käsittelemään märkiä materiaaleja. Haluaisin vain piirtää ja piirtää kuvistunneilla, ehkä askarrella, mutta muunlaisista töistä en innostu.

#02 Piirrokseni on julkaistu Hevoshullussa. Olin ehkä 8-vuotias lähettäessäni sen, ja kuva julkaistiin lehdessä kolme vuotta myöhemmin. Siihen aikaan en enää edes tilannut koko lehteä, ja löysin kuvan ihan sattumalta selatessani kirjastossa Hevoshullun uusinta numeroa. Hymyilytti.

#03 Rakastan juhlamekkojen piirtämistä, mutta en itse viihdy mekoissa. Onhan ne hienoja, mutta en tunne olevani oma itseni mekko päällä.

#04 Kävin ratsastusriparin. Se oli elämäni paras päätös ja mahtavin leiri, jolla olen koskaan ollut. Suosittelen lämpimästi kaikille heppahulluille! ♥

#05 Minulla on lähes koko elämäni ollut lyhyet hiukset. Vitosluokalla ne ylsivät vähän yli olkapäiden, mutta sen pidemmäksi en ole koskaan niitä kasvattanut. Mieluummin leikin kivoilla lyhyillä malleilla. Tykkään piirrellä erilaisia hiusmalleja ja sillä tapaa yleensä myös suunnittelen, miten haluan kampaajan leikkaavan hiukseni.

#06 Ostan aina lukuvuoden alussa pikku kalenterin itselleni. Jaksan täyttää sitä muutaman kuukauden ajan, mutta viimeistään joulun jälkeen se unohtuu kokonaan. Sama on toistunut jo neljä vuotta.

#07 Virallisella lukulistallani on viisi blogia. Lisäksi seurailen muutamaa satunnaisen omatoimisesti. Yksikään niistä ei ole lifestyle- tai muotiblogi. Välillä ihan harmittaa itseni puolesta, kun olen asettanut niin kovat vaatimukset sille, mitä haluan lukea, ja tuskailen sitten kun en löydä mitään kivaa.